Timo Eskola on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan. Otteita hänen ajatuksistaan voi lukea teologisen instituutin sivulta.
On sinänsä mielenkiintoista, että vaikka monet seurakuntien paimenet (pastorit, kirkkoherrat ja arkkipiispat) uskovat Raamattuun yhtä vähän kuin keskiverto ateisti tai agnostikko, niin heidän kovaäänisistä kannanotoistaan huolimatta kirkko ei vain vedeä väkeä.
Omasta mielestäni syy on ihan selvä. Miksi tavan pulliaista kiinnostaisi kirkko, vaikka se salliikin nykyään oikeastaan mitä hyvänsä? Kirkossa on tylsää, ja jos parisuhdekurssi, hiljaisuusretket tai klassiset konsertit kiinnostavat, niitä saa muualtakin ja ehkä jopa parempilaatuisina (ainakin konsertteja kuuntelen itse mieluummin Tampere-talossa, jos sellaiseen menisin). Jos taas haluaa ajatella itseään hyvänä tyyppinä tai ihan oikeastikin tehdä jopa jotain hyvää, niin sellaiseen löytyy tehokkaampia ja parempia järjestöjä kuten vaikkapa Amnesty – mikä tekeekin varsin tärkeää työtä, ja olen sitä itsekin tukenut.
Uskova ihminen taas ei halua kohta enää tulla kirkkoon, koska hän ei jaksa kuunnella yleismaailmallista jonninjoutavaa hempeilyä rakkaudesta, halvasta
armosta, tai kesäpäivän halonhakkuusta (tyhjänpäiväisin saarna minkä olen koskaan kuullut, eikä siinä ollut edes mitään opetusta tai pohdintoa, tai jos oli niin oli todella hyvin kätketty).
Islam saa sen sijaan Suomessa yhä enemmän jalansijaa, vaikka se on kaikkea muuta kuin suvaitseva uskonto. Miksiköhän? ehkä ihmiset eivät kaipaa nössöjä saarnatuoleihin. Jotkut Islamiin kääntyneet ovat sanoneet, että kristinusko ei tarjonnut heille mitään – enpä voi heitä siitä syyttää. Väkimäärän hupeneminen
ei ole minusta ongelma, vaan pikemminkin ne menetelmät, joilla kirkko yrittää epätoivoisesti säilyttää asemaansa. Ennen sitä halveksivat vain ateistit, mutta kohta sitä on vaikea arvostaa enää kenenkään uskovankaan.
Onneksi kirkko on pitkälti sellainen kuin sen työntekijät. Tampereen seurakunnissa tuntuu olevan yllättävän paljon pappeja, jotka ihan uskovat Jumalaan ja ovat jopa sitä mieltä, että evankeliumi on hyvä asia. On se ihmeellistä.

Leave a Reply